VerifyOnComputer

WaitingForVerification PressToOpenBankId
Back

EnterPersonalIdentityNumber

VerifyOnMobile

WaitingForVerification
Back

Mitä Ikanossa on tapahtunut vuonna 2019?

Vuosi 2019 alkaa olla lopuillaan, ja Ikano Bankissa se on ollut poikkeuksellisen vauhdikas. Suomen Ikano-perhe on saanut uusia jäseniä, ja olemme tehneet omalla porukalla uusia asioita ensimmäistä kertaa.

Tammikuussa saimme taloon kolme uutta myynnin ammattilaista, kun Janita Huuhtanen Nordeasta ja Teemu Sormunen Ford Creditistä aloittivat B2B-puolella ja Max Bogomoloff Danske Bankista B2C-puolella.

Kesäkuussa kokosimme omien alojensa asiantuntijoita saman katon alle tulevaisuusseminaariin, joka järjestettiin otsikolla ”Investoi kasvuun!” B2B-kumppaneillemme suunnattu seminaari tarjosi ajankohtaista tietoa ja herätti kiinnostavaa keskustelua.

Syyskuussa kerättiin rahaa hyväntekeväisyyteen Ikano Health Weekin merkeissä! Mitä enemmän urheilua, sitä enemmän kassaan kilisi rahaa, joten teimme parhaamme muun muassa juoksemalla, uimalla, kuntopiirillä, ratsastamalla, vaeltamalla ja keilaamalla. Tunti liikuntaa tarkoitti 30 euroa hyväntekeväisyyteen. Yhteensä 1667 ikanolaista ympäri maailman osallistui ja tunteja kertyi 8244. Tämä tarkoitti, että 150 000 euron tavoite ylittyi lähes 100 000 eurolla. Tämänvuotinen avustuskohde oli MOS Youth Centre Puolan Krajenkassa.

Marraskuussa B2B-myyntitiimimme vahvistui entisestään, kun Toni Karjalainen OP:sta tuli taloon. Marraskuun lopulla osallistuimme myös ensimmäistä kertaa Lapsi mukaan töihin -päivään eli toimistollamme vilisi myös vähän pienempiä, mutta sitäkin tärkeämpiä vieraita.

Marras- ja joulukuun aikana on ollut melkoista säpinää B2C-asiakaspalvelussa, sillä se siirtyi Tukholmasta Joensuuhun. Vuoden lopulla uusi tiimimme asettuu aloilleen, ja tammikuun alusta lähtien se toimii täysin itsenäisesti. Nyt molemmat asiakaspalvelumme ovat Suomessa, sillä B2B-asiakkaita on palveltu täältä käsin jo kaksi vuotta.

Ennen kuin vuosi 2019 on paketissa, hoidamme loppuvuoden hommat tehokkaasti maaliin. Sen jälkeen onkin aika suunnata katseita ensi vuoteen, josta odotamme erinomaista – ja ehkä B2B-puolelle on tulossa vähän uudenlaista nostetta!