VerifyOnComputer

WaitingForVerification PressToOpenBankId
Back

EnterPersonalIdentityNumber

VerifyOnMobile

WaitingForVerification
Back

BLOGI: Hyvinvoiva työntekijä on onnellinen työntekijä 

Työhyvinvointi ja työntekijöiden hyvinvointi puhuttavat valtavasti. Yhdessä työpaikassa* työntekijöille annetaan mahdollisuus käyttää työaikaa kulttuuriin ja liikuntaan, ja mediassa työnantajille ja työntekijöille jaetaan vinkkejä työhyvinvoinnista huolehtimiseen. Ison osan julkisesta keskustelusta vie kuitenkin kääntöpuoli: miten käy, jos työntekijät eivät voi hyvin.

Me Ikano Bankissa uskomme vahvasti siihen, että työn ja vapaa-ajan pitää olla tasapainossa. Työpaikka voi ja sen pitääkin tarjota eväitä itsestä huolehtimiseen – ei vain siksi, että hyvinvoivat työntekijät tekevät parempaa jälkeä töissä, vaan siksi, että he ovat myös onnellisempia.

Ikanolaiset liikkuvat ja urheilevat paljon, ja käymme vapaa-ajallakin porukalla juoksemassa tai porrastreeneissä. Ennen joulua osallistumme perinteisesti Pelastakaa Lapset ry:n järjestämään Joulujuoksuun, ja esimerkiksi kiky-päivinä olemme kokeilleet porukalla erilaisia lajeja, muun muassa vesiliikuntaa, golfia tai prison islandia. Työmatkoille moni pakkaa juoksukengät mukaan tai suuntaa hotellin kuntosalille.

Kaiken kruunaa koko Ikano-konsernissa tuttu Healt week, jonka aikana keräämme rahaa hyväntekeväisyyteen liikkumalla. Viimeksi syyskuussa muun muassa juoksimme, uimme, ratsastimme, vaelsimme ja keilasimme yksin ja yhdessä, ja saimme kokoon hyvän potin MOS Youth Centrelle Puolan Krajenkaan.

Liikkuminen auttaa jaksamaan välillä hektisessäkin arjessa – töiden ja ruuhkavuosien tiimellyksessä. Vaikka olemmekin liikkuvaa väkeä, panostamme hyvinvointiin myös henkisellä puolella. Liikunta- ja kulttuurisetelit käyvät myös monissa kulttuuritapahtumissa, ja niitä käytetäänkin ahkerasti.

Yksi osa työhyvinvointia on työn joustavuus. Meillä voi tehdä töitä myös etänä – mikä ei välttämättä ole kaikissa organisaatioissa itsestäänselvyys tänäkään päivänä. Etäpäivät antavat mahdollisuuden keskittyä töihin aivan eri tavalla ja säästävät työmatkoihin kuluvaa aikaa. Kotikonttorilla voi välillä käyttää muutaman minuutin aikaa vaikkapa pyykkikoneen täyttämiseen tai olla vastassa, kun pieni koululainen tulee kotiin.

Etäpäivät eivät suinkaan syö tiimihenkeä, vaan meillä on tiivis yhteishenki. Matalan hierarkian organisaatiossa, avoimessa ja kannustavassa ilmapiirissä on hyvä tehdä töitä. Jokainen meistä on tärkeä osa tätä porukkaa, ja jokaisesta huolehditaan.

Töissä ei aina tarvitse olla kivaa, mutta ei siitä haittaakaan ole.

https://bit.ly/2Hmhd2E

Head of B2C and Marketing, Anna-Leena Hakuli 
Ikano Bank