VerifyOnComputer

WaitingForVerification PressToOpenBankId
Back

EnterPersonalIdentityNumber

VerifyOnMobile

WaitingForVerification
Back

Ikano Group haastoi henkilöstönsä arkipäivän vastuullisuustekoihin – puhelinsovellus ohjasi parempiin valintoihin ja kertoi tekojen vaikutukset hiilidioksidipäästöihin

Ikano Group järjesti henkilöstölleen haasteen, jonka tavoitteena oli herättää näkemään, miten monenlaista vastuullinen toiminta voi olla. Näin Ikano Group vahvisti matkaansa kohti aidosti vastuullista konsernia.

– Tarkoituksena oli haastaa meidät tekemään pieniä, mutta ratkaisevia toimia, jotka saavat aikaan positiivisia muutoksia elämäämme sekä myönteisiä vaikutuksia planeetallemme, kertoo Ikano Bankin markkinointipäällikkö Sofia Paltschik.

Haaste alkoi maaliskuussa ja päättyi huhtikuun alussa, ja se koostui päivittäisistä tehtävistä, joista kerättiin pisteitä. Tehtävät oli esitelty Deedster -puhelinsovelluksessa, josta henkilökunta saattoi poimia päiväänsä sopivat hyvää tekevät teot. Jokaisen toimen kohdalla näkyi myös se, kuinka paljon ne vähensivät hiilidioksidipäästöjä. Sovelluksessa oli myös erilaisia kyselyitä ja testejä tuomassa henkilöstölle lisätietoa vastuullisuudesta.

– Sovelluksen pienet tehtävät saivat meidät ymmärtämään, kuinka kukin meistä voi osallistua vastuullisempaan huomiseen ja kuinka monella tavalla voimme saada aikaan todellista vaikutusta. Pienistä asioista tulee yhdessä isoja. Oli mielenkiintoista nähdä, miten omalla toiminnalla saattoi vaikuttaa omaan ja Ikano Bankin hiilijalanjälkeen.

Suomen tiimi voitti haasteen

Tehtäviä oli yhteensä 50 erilaista. Osa oli kertaluontoisia, osa päivittäisiä ja ne keskittyivät kolmeen eri fokusalueeseen: terveelliseen ja vastuulliseen elämään, kestävän kehitykseen ja ilmastotyöhön sekä yhteenkuuluvuuteen ja reiluun kohteluun. Mukana oli 30 joukkuetta, joista Suomen toimiston henkilökunta oli yksi.

– Teot olivat esimerkiksi tarpeettomien valojen sammuttamista, kasvisruoan suosimista ja ruokahävikin minimoimista sekä kertakäyttöastioiden välttämistä. Lisäksi pisteitä sai pyöräilystä autoilun sijaan, jätteiden lajittelusta sekä second hand -ostoista, Paltschik luettelee.

Ikano Groupin henkilöstö keräsi vastuullisuusteoillaan viiden viikon aikana 30 498 pistettä ja vähensi hiilidioksidipäästöjä valinnoillaan 14 511 kg. Ikano Bank Suomi voitti haasteen tekemällä keskimäärin 150 tehtävää per työntekijä ja valinnoillaan hiilidioksidipäästöjä säästyi 986 kg.

– Haaste lisäsi tietoisuutta ja ohjasi tekemään jatkossakin vastaavia valintoja arjessa. Puhelinsovellus aktivoi ja näytti käytännössä, kuinka jokaisella pienellä teolla on väliä. Voitosta tuli hyvä mieli, mutta erityisen tärkeää oli koko konsernin yhteispanos, millä oli oikeasti vaikutusta, Paltschik iloitsee.