VerifyOnComputer

WaitingForVerification PressToOpenBankId
Back

EnterPersonalIdentityNumber

VerifyOnMobile

WaitingForVerification
Back

Oman yrityksen myyminen on rankka paikka – tee se siksi huolellisesti


Oululaiset turvatekniikkayrittäjät Petri Tomperi ja Esa Qvist myivät 2009 perustetun Capconin valtakunnalliselle talotekniikkakonsernille. Myynti oli edeltänyt pitkä henkinen paini, jonka on tuttua lähes kaikille yrittäjille.

– Tällä elämänkokemuksella oli selvää alusta lähtien, että jos onnistumme, yrityksen myynti voi tulla vastaan jossakin vaiheessa, Capconin toimitusjohtajana kaupan jälkeenkin jatkava Petri Tomperi kertoo.

– Meillä oli nälkää kasvattaa yritystä, mutta olimme altavastaajina kilpailussa suuria toimijoita vastaan. Tarvitsimme monipuolisempaa palvelupalettia ja lisää asennusvoimaa, mutta joustavasti, ilman jatkuvia kuluja. Ymmärsimme, että tarvitsimme leveämpiä harteita, hän jatkaa.

Omistuksesta luopuminen sisältää monia kysymyksiä. Muuttuuko yrityskulttuuri, jota olemme rakentaneet? Pystymmekö toimimaan itsenäisesti, vaikka kuulumme suureen konserniin? Laittaako pääomasijoittaja meidät täyttämään exceleitä niin, että asiakastyöhön ei ehdi ollenkaan? Ajatteleeko joku, että luovutimme?

Omistajanvaihdokseen liittyvät käsitykset muuttumassa

Suomessa tehdään vuosittain pari tuhatta yrityskauppaa, liiketoimintakauppaa ja sukupolvenvaihdosta. Yritysten omistukset vaihtuvat eri syistä – myyjät ja ostajat hakevat kasvua, markkinaosuutta, uusia palveluita, päteviä osaajia tai elämänmuutosta. Yhteistä kaupoille on, että ne sujuvat paremmin kuin luullaan.

Suomen Yrittäjien ja valtiovallan omistajanvaihdoshanke kertoo, että ”Suomi on profiloitunut positiivisesti eurooppalaisessa kontekstissa pk-yritysten omistajanvaihdosten edistäjänä” (www.ov-foorumi.fi).

Petri Tomperi on samaa mieltä. Kauhutarinat korporaatioiden byrokratiasta eivät ole enää tätä päivää.

– Haimme kumppania, jonka kanssa voisimme jatkaa omalla toimintamallillamme tuttujen asiakkaiden palvelua. Rakennus- ja talotekniikka-ala on uudistunut siinä mielessä, että paikallisen liiketoiminnan arvo ymmärretään. Asiakkaat haluavat, että vastuunottaja on lähellä ja tuttu, koska sanottiin mitä sanottiin, luottamus henkilöityy, ja siinä on asiakassuhteiden arvo b2b-kaupassa, Petri tiivistää.

Selvitysten mukaan yrittäjät kokevat vastuuta yrityksistään myös myynnin jälkeen. Siksi he haluavat säilyttää asemansa päivittäisen liiketoiminnan päättäjinä.

– Oman itsenäisyyden säilyttäminen on erittäin tärkeä asia monille yrittäjille. Kun yrityksen nimi säilyy, se on myös henkilökohtainen identiteettikysymys. Sitä on hienoa viedä eteenpäin myös uuden omistajan aikana.

”Nukun nyt yöni paremmin”

Kukapa yrittäjä ei olisi joskus aamuyöstä herännyt miettimään tärkeän projektin miehitystä, osaamistarpeita tai johtamista. Asiakastöiden lisäksi kalenteri täyttyy taloushallinnosta, kumppanineuvotteluista, henkilöstöasioista ja hankinnoista.

Nyt nukun yöni paremmin. Saamme apua tukipalveluihin ja ehkä tärkeintä on päästä puhumaan samalla tavalla ajattelevien ihmisten kanssa. Olimme aiemmin Esan kanssa aika lailla kaksin suunnittelemassa, päättämässä ja tekemässä.

– Jos aiemmin olimme liian pieniä, nyt voimavarat riittävät, ja asiakkaamme arvostavat palveluvalikoimaa, jonka voimme tarjota sisaryrityksistämme, Petri kertoo.

Mitkä asiat pitää olla kirkkaana mielessä, kun yritystä lähtee myymään?

– Päätä etukäteen, mikä on sinulle tärkeintä kaupan jälkeen, ja neuvottele niistä avoimesti, niin todennäköisimmin saat ne. Mieti myös, mikä on parasta, mitä sinä voit tarjota uudelle omistajalle. Siitä lähtee hyvä yhteistyö käyntiin, Petri toteaa.

Capcon liittyi keväällä 2021 valtakunnalliseen QMG:hen. Se kuuluu pohjoismaiseen Nimlas-konserniin, jonka osakkaina on noin 140 Petrin ja Esan kaltaista avainhenkilöä ja yrittäjää, jotka ovat myyneet firmansa QMG:lle. Petri Tomperi pitää näkymien avartumista pohjoismaisille markkinoille inspiroivana.

– Kaikki lupaukset toteutuivat. Nyt Capconin tie jatkuu leveämpänä. Se on ollut hyvä palkinto kovasta työstä.