VerifyOnComputer

WaitingForVerification PressToOpenBankId
Back

EnterPersonalIdentityNumber

VerifyOnMobile

WaitingForVerification
Back

Esimiehen on tunnettava itsensä, oltava läsnä ja lakattava yrittämästä liikaa – Ikano Bankin maajohtaja Miia Heliö kertoo ajatuksiaan johtajuudesta


Millaista on hyvä johtajuus ja millaisia ominaisuuksia johtajalla tulee olla? Kukaan ei enää kaipaa olkansa taakse niskaan hengittävää pomoa, joka rankaisee virheistä eikä luota alaisiinsa. Johtajuus on muuttunut viime vuosina radikaalisti. Johtajuutta käsittelevässä juttusarjassamme Ikano Bankin maajohtaja Miia Heliö kertoo, millainen johtaja hän on.


Miten sinusta tuli johtaja? Näin matka eteni.

Ensimmäisen esimiestehtävän sain 33-vuotiaana ja siitä lähtien olen ollut esimies. Taipumukseni vastuun ottamiseen näkyi jo lapsena. Ajauduin helposti ties minkä projektin vetäjäksi. Yleensä se lähti luonteeni nopeudesta ja tavoitteellisuudestani saada jotain aikaan. Näin aika varhain, että saan porukan mukaan.

Kuvaile, millainen johtaja olet? Mikä on johtajuutesi punainen lanka?

Minulla ei varsinaisesti ole punaista lankaa johtajuudessa. Olen vuosien varrella oppinut, että parhaat johtajat ovat niitä, joiden ei tarvitse yrittää olla johtajia. He voivat olla omia itsejään ja johtavat oman persoonallisuutensa ja osaamisensa kautta.

Johtajana tärkeintä on tuntea itsensä. Persoonaansa ei juurikaan voi muuttaa, mutta ajatuksiaan ja asenteitaan voi. Se, että näkee itsensä suurin piirtein siten, kuin muut näkevät, auttaa paljon. Vasta itsetietoisuuden jälkeen voi muuttaa ajatuksiaan ja käyttäytymistään.

Esimiestyössä pyrin kiinnittämään huomiota läsnäoloon, liiasta yrittämisestä luopumiseen sekä työ- ja vapaa-ajan tasapainoon. Olen luonteeltani levoton ja nopea. Haluaisin saada asioita aikaan ja valmiiksi. Työelämä on kuitenkin osoittanut, että vaikeat asiat kestävät jumalattoman kauan ja tulevat valmiiksi, kun tulevat. Tämä vaatii pitkäjänteisyyttä ja raakaa työtä. Minulle on kamalan vaikeaa pysähtyä hetkeen ja olla läsnä, ellen itse ole äänessä. Pitkästyn helposti ja lakkaan kuuntelemasta.

Levoton ja nopea luonteeni ajaa minua usein yrittämään kovemmin ja kovemmin. Näissä tilanteissa muutun julmaksi ja kriittiseksi. En koskaan ole saanut mitään hyvää aikaan silloin, kun olen stressaantunut ja yritän painostaa lopputulosta. Ei johtaja saa mitään aikaan yksin. Kun yritän yksin liikaa, en saa muista mitään irti. Muut menevät lukkoon ja minut koetaan pelottavana. Johtajana minun täytyy muistaa, etten saa ”puristaa mailaa”. Minun pitää pysytellä hyvällä tuulella ja ottaa rennosti. Silloin tiimi toimii parhaiten.

Yritän pitää mielessäni, että elämä on muutakin kuin työelämä – ja ennen kaikkea sitä muuta: hyvässä flowssa työstä tulee joskus itseisarvo ja se vie kaiken mahdollisen ajan. Flow kestää kuitenkin vain hetken ja sen jälkeen takki on tyhjä. Siksi en kannusta itseäni enkä ketään muutakaan tavoittelemaan työelämää, jossa muulle elämälle ei jää sijaa.

Elämässä pitää säilyä balanssi. Töissä menee joskus asiat pieleen ja henkilökohtaisessa elämässä menee joskus huonosti. Ihannetilanteessa nämä eivät osu samaan ajankohtaan, vaan toinen kannattelee toista. Ja lopulta – tämän olen sanonut kaikille ja aina – kukaan työnantaja ei tule haudallesi. Jos olet elänyt muutakin elämää, joku perheenjäsen saattaa tulla. Sitä pitää tavoitella.

Millä tavalla annat vastuuta alaisille? Mitä sillä saa aikaan?

Vastuunantaminen on mahdotonta, ellei toinen halua vastuuta. Vastuu otetaan, kun se annetaan. Usein parhaat kasvutarinat työelämässä tapahtuvat silloin, kun tulee tilaisuus nostaa tasoa ja löytyy uskallusta tarttua siihen. Hyvät johtajat näkevät tilanteen ja päästävät oikeassa kohdassa irti – kannustavat vastuuseen ja kantavat mahdolliset virheet.

Miten kannustat alaisiasi? Millaista työnteon tulisi Ikanossa olla?

Ikano Bankin henkilökunta on vastuuntuntoista ja ahkeraa. Kannustamiseni on lähinnä sitä, että muistutan lomien ja vapaa-ajan tärkeydestä. Työn pitää tuntua houkuttelevalta ja siltä, että töihin on kiva tulla.

Milloin olet johtajana parhaimmillasi? Milloin et antaisi itsellesi kympin arvosanaa?

Olen parhaimmillani myyntitilanteissa ja projekteissa. Rakasta sitä, että asiakkaan kanssa meillä on yhteiset intressit ja tavoittelemme niitä yhdessä. Projekteissa rakastan sitä, että ne ovat projekteja. Niillä on alku ja loppu. Etenkin se loppu. Tavallisesti työelämä ei kuitenkaan tarjoa näitä huippuja paljon. Pitää osata nauttia siitä kaikesta muustakin. Loppumattomasta muuttumisesta ja kehittymisestä.

Millaisen Ikanon haluat saada aikaan?

Kaikkein tärkeintä olisi saada aikaan omilla siivillään ja omilla vahvuuksillaan menestyviä ihmisiä. Olen erityisen ylpeä siitä, kun näen nuorten kasvavan rooleissaan ja siirtyvän entistä tärkeämpiin ja vaativampiin tehtäviin. Pidän itseäni onnistuneena, kun olen onnistunut tukemaan ja kannustamaan. Puhaltamaan itseluottamusta ja toisaalta osoittamaan hellästi kasvun paikat.

Olen todella ylpeä koko Ikano Bank Suomen jengistä. Niin mahtavia ammattilaisia ja niin todella hyvä henki töissä meillä nyt. Se ei ole tullut ilmaiseksi – nykytilan saavuttamiseen on kuljettu kivinen tie.