VerifyOnComputer

WaitingForVerification PressToOpenBankId
Back

EnterPersonalIdentityNumber

VerifyOnMobile

WaitingForVerification
Back
03 huhtikuuta 2024

Kohteita kaivinkoneista kopiokoneisiin – Toni Karjalainen viihtyy asiakkaiden parissa

Toni Karjalainen
Myyntipäällikkö Toni Karjalainen oli ollut ison pankin palveluksessa 9 vuotta, kun hän tuli Ikanolaisten työkaveriksi marraskuussa 2019. Toni nauttii työstä, jossa saa ottaa vastuuta ja olla monenlaisten asiakkaiden kanssa tekemisissä. Onnistuminen tuntuu erityisen hyvältä silloin, kun yhteistyö uuden partnerin kanssa lähtee liikkeelle pidempään kestäneiden neuvotteluiden jälkeen.

Mikä sai sinut siirtymään isosta pankista Ikanon tiimiin?

“Hyppy tutusta ja turvallisesta organisaatiosta pienempään Ikano Bankiin oli suuri, mutta olin ollut pitkään samalla työnantajalla ja alkanut kaivata muutosta. Tunsin ennestään Sormusen Teemun, ja hän suositteli Ikanoa minulle. Pääsin juuri sellaisiin tehtäviin, joista tykkään! Olen sosiaalinen, pidän myyntiin liittyvistä tehtävistä ja yhteistyöstä myyjäliikkeiden kanssa. Nautin, kun saan olla kentällä ja tavata asiakkaita ja myyjäliikkeitä. Lisäksi täällä saa sekä vastuuta että vapautta. Jos vastaan tulee erikoisempi tilanne, asioiden selvittämisestä täytyy ottaa itse vastuu.”

Minkälaiseen tarpeeseen leasing-rahoitusta tyypillisesti haetaan?

"Yleensä kyseessä on joko ns. korvausinvestointi, jossa aikaisempi laitteisto korvataan uudella, tai liiketoiminnan laajennus, esimerkiksi kuntosaliketju avaa uusia toimipisteitä. Omena Hotellit –ketjulle rahoitimme uudet Anders Hilding –sängyt sekä televisiot, jotka hankittiin Powerilta. Autokauppa Rinta-Jouppi puolestaan hankki kaikkiin toimipisteisiinsä uudet kopiokoneet. Myyjäliikkeitä on niin sanotusti laidasta laitaan: maanrakennuskoneiden ja metsäkoneiden myyjiä, logistiikka-alan yrityksiä, tulostin- ja kopiokoneliikkeitä sekä teollisuuden mittalaitteiden ja kuntosalilaitteiden toimittajia.”

Mistä asiakkaat ovat kiinnostuneita juuri nyt?

“Asiakkaat ovat nyt aikaisempaa kiinnostuneita rahoituksen kuluista. He vertailevat käsittelykulujen suuruutta ja muita rahoitukseen liittyviä kustannuksia, joilla ei aikaisemmin nähty olevan niin suurta merkitystä. Hintakilpailussa pitää toki olla mukana, mutta se ei suinkaan ole meille ainoa kilpailutekijä. Asiakkaamme arvostavat sitä, että myyntimme ja asiakaspalvelumme on hyvin tavoitettavissa ja että leasing-hakemuksiin saa päätökset nopeasti. Myös selkeä ja helppokäyttöinen luotonhakukanavamme saa paljon kiitosta.”

Miten tämänhetkinen suhdanne vaikuttaa asiakkaiden investointeihin?

“Asiakkaat ovat jonkin verran siirtäneet investointejaan ja pohtivat, mikä on oikea ajankohta investoinnille. Varovaisuudesta on seurannut patoutunuttakin kysyntää. Siihenkin pitäisi varautua, että korot laskevat ja kysyntä lähtee nousuun. Kysynnän kasvaessa vanhojen laitteiden kapasiteetti ei välttämättä riitäkään. Myös toiminnan laajentaminen nopealla aikataululla voi olla vaikeaa, sillä uusien laitteiden toimitusajat saattavat olla jopa kuukausien mittaisia, varsinkin jos ne ovat pitkälti asiakkaiden yksilöllisten tarpeiden mukaan räätälöityjä.”

Mikä leasing-myynnissä on palkitsevaa?

“Toisinaan u usi partneriyhteistyö saadaan käyntiin muutamassa päivässä, mutta välillä on kuukausienkin neuvotteluja myyjäliikkeiden kanssa. Se tuntuu hyvältä, kun olemme pitkän rupeaman päätteeksi saaneet kaikki taustatiedot kuntoon, käyneet läpi rahoitusprosessin vaiheet ja leasing-koulutukset ja yhteistyö lähtee rullaamaan. Vielä kun pienen ajan kuluttua kyselen uudelta partnerilta, miten sujuu, ja saan positiivista palautetta, se on palkitsevaa.”

Sinulla on urheilullinen tausta, mikä on lajisi?

“Olen kotoisin Pieksämäeltä, missä lentopallo oli siihen aikaan trendikäs laji. Sen parissa tuli vietettyä 10 vuotta, ja harrastus jatkuu edelleen beach volleyn merkeissä ympäri vuoden. Pelatessa kaikki työasiat unohtuvat, sillä jos ajatukset ja fokus eivät ole pelissä, siitä ei tule yhtään mitään.”

Lue myös myyntipäälliköt esittelevän sarjan aikaisemmat osat, joissa esitellään Janita Huuhtanen ja Teemu Sormunen.

Leasing