Vanhempainvapaa muuttaa isän kuvaa itsestään sekä kotona että työpaikalla
Isien vanhempainvapaiden käyttö on kääntynyt Suomessa pikkuhiljaa nousuun. Työnantajat ja organisaatiot muodostavat siihen omaa suhtautumistaan, sillä riippuu paljon toimialasta ja työn luonteesta, miten vapaat vaikuttavat työyhteisöön.
Tässä jutussa keskitytään kolmen isän kokemuksiin ajastaan lapsensa hoitajana. Arki vauvan kanssa on työntäyteistä, mutta nämä miehet kokevat ajan lapsen kanssa omaa persoonaa vahvistavana. Näistä positiivisista tunteista työnantajien kannattaa ottaa kiinni.
– Kyllä ne viikot intensiivisempiä olivat kuin odotin, varsinaista kokopäivätyötä. Haaveet muista tekemisistä vauvan nukkuessa sain unohtaa, Ikanon riskienhallinnan päällikkö Jaakko Toivonen kertoo.
– Vastuun ottaminen lapsesta kasvattaa ja vahvistaa. Voin sanoa, että opin ymmärtämään myös muiden elämää paremmin. Hienoa oli huomata jo vauvan ensimmäisistä viikoista alkaen, että voin aina jäädä lapsen kanssa myös kahdestaan ja pärjäämme hyvin, toteaa puolestaan Ikanon myyntipäällikkö Teemu Sormunen.
Ikanon kuluttajaliiketoiminnan johtaja Jaakko Sarakorpi on jäämässä jo toista kertaa isyyslomalle ensi vuonna, ja suunnitteilla on 4–5 kuukauden pituinen jakso. Kokemukset ensimmäisen lapsen kanssa olivat positiivisia.
– Päällimmäiseksi jäi tuntuma, että kylläpä ihan pienellä lapsella on jo paljon persoonallisuutta ja kommunikointia. Oli mahtavaa nähdä, kuinka hän iloitsi jokaisesta oppimastaan uudesta asiasta, Sarakorpi muistelee.
– Äidin roolin tärkeys kävi ilmi ja itse koetin hoitaa avustavaa roolia mahdollisimman hyvin. Elämän tärkeysjärjestys selkeni, vauvasta tuli ensi päivästä lähtien arvokkain asia maailmassa, Jaakko Toivonen sanoo.
Molemmat Jaakot ja Teemu ovat sitä mieltä, että esihenkilöt ja työnantajat näkevät isien vanhempainvapaissa paljon enemmän hyötyjä kuin haittoja. Ruotsalaisessa konsernissa näkyy naapurimaan pidempi historia tässäkin – ”pappaledig” kuuluu Ikanossa asiaan – mutta samanlaisia kokemuksia he ovat kuulleet myös kavereiltaan.
– Organisaatiomme on joustava ja varautunut tällaisiin väliaikaisiin muutoksiin, joten emme ole liikaa yhdestä henkilöstä kiinni. Töistä selvitään kyllä, Jaakko Sarakorpi valottaa.
Vauva määrää yleensä perheissä muiden tahdin, joten omat tekemiset pitää osata sovittaa siihen.
– Ajankäyttö tehostuu, kun mikään päätös ei ole vain minua itseäni varten. Aloin priorisoimaan työtä silloin, kun siihen on pienikin sauma, ja toisaalta laittamaan elämän perusarvot oikeaan balanssiin lapsen kanssa, Jaakko Sarakorpi punnitsee.
– Myös asiakkailta ja yhteistyökumppaneilta tuli todella positiivinen vastaanotto, ja kokemuksia vertailtiin aivan kuin olisin päässyt johonkin salaseuraan, hymyilee Jaakko Toivonen.
– Kannustan kaikkia miehiä, joilla tulee siihen tilaisuus, pitämään vanhempainvapaata. Lapsen kanssa muodostuva sitoutuminen ja luottamus on ainutlaatuinen kokemus, Teemu Sormunen painottaa.
Tiesitkö, että Suomi ja Norja esittelivät isyysvapaan ensimmäisinä maailmassa vuonna 1977? Suomessa se tuli voimaan vuotta myöhemmin. Tosin siihen aikaan siihen vaadittiin äidin suostumus.
Mutta vaikka Suomi on ollut edelläkävijä isyysvapaan kehityksessä, suomalaiset isät ovat käyttäneet oikeuttaan vanhempainvapaaseen hyvin niukasti aivan viime vuosiin saakka. Uusimman lainsäädännön mukaan molemmat puolisot saavat vanhempainrahaa 160 vuorokautta, joista kumpikin voi siirtää toiselle enintään 67 vuorokautta. On nähtävissä merkkejä, että nyt monet isät haluavat jakaa vastuuta ja ottaa pidemmän osuuden vanhempainvapaista. Tämä antaa tilaa myös äitien urakehitykselle.

Muutamalla viikolla on elinikäinen vaikutus

Isien vanhempainvapaat vaikuttavat myös työpaikkojen kulttuureihin

Isyysvapaa on ollut olemassa jo kohta 50 vuotta