Nykypäivän maatalous on vahvasti koneistettua. Jotta tuotantokapasiteetti pysyisi parhaalla mahdollisella tasolla,
koneisiin ja laitteisiin pitää investoida. Leasing on noussut yhdeksi rahoitusvaihtoehdoksi myös perinteisillä
aloilla, joilla arvostetaan omistamista.
Pohjois-Pirkanmaalla Virroilla sijaitsevalla Salinin Tilalla päivitettiin viime syksyn ja talven aikana
maidontuotantoon ja peltotöihin liittyviä koneita. Tila on erikoistunut luomumaidon ja luomupihvilihan
tuotantoon.
- Hankimme muun muassa pellolle peräkärryjä, traktorin ja lypsyrobotin, kertoo Salinin Tila Oy:n
toimitusjohtaja Juha Salin.
Hankinnat tehtiin leasaamalla. Rahoitus tuli Ikano Bankilta ja koneet SR-Harvesting Oy:ltä. Ikano
ja SR-Harvesting ovat tehneet yhteistyötä jo jonkin aikaa ja Juha Salin on SR-Harvestingin osaomistaja, joten
päätös leasing-rahoittajasta syntyi helposti.
- Jos aikoo pitää tilan toiminnassa vielä 10-20 vuoden päästäkin, on pakko investoida. Tällaisissa
hankinnoissa rahasummat ovat usein suuria, joten leasing on hyvä vaihtoehto, sillä sen kanssa ei tarvitse sitoa
omaa pääomaa. Leasing on joustava malli, jossa vakuudet ja tasepuoli ovat lempeämmät. En myöskään näe
leasing-sopimusten koroissa eroa esimerkiksi osamaksuvaihtoehtoon verrattuna, Salin pohtii.
Maatilalla koneet ja laitteet ovat kovassa käytössä, joten niiden vaihto uudempiin tulee nopeasti
eteen.
- En näe arvoa sillä, että meidän yritys omistaa koneet. Koneen elinkaaren aikainen
kokonaiskustannus on se, joka ratkaisee.
Paketissa koneen lisäksi myös huolto
Niin ikään Virroilla toimiva SR-Harvesting myy muun muassa maa- ja metsätalouskoneita ja
maanrakennuskoneita. Yrityksen yhteistyö Ikanon kanssa alkoi keväällä 2017.
- Haluamme tarjota asiakkaillemme erilaisia rahoitusinstrumentteja, jolloin heillä on enemmän
vaihtoehtoja ja me pystymme jouduttamaan myyntiä, kertoo toimitusjohtaja Matti Pesonen.
- Muun muassa yritysmuoto vaikuttaa siihen, mikä rahoitusmuoto on kannattavin. Leasingin etuna on,
että sen kanssa ei tarvita vakuuksia, ja jokainen maksuerä on vähennyskelpoinen verotuksessa. Pakettiin voi
kuulua muutakin kuin pelkkä kone, sillä siihen voi liittää esimerkiksi huollon.
Maa- ja metsätalous ovat melko perinteisiä aloja, joilla on totuttu omistamaan. Pesosen mukaan
leasing on vielä melko vieras väline.
- Leasingin suosio on kuitenkin kasvamassa. Suurin osa meidän asiakkaistamme on nuoria, investoivia
ihmisiä, joille se on varteenotettava vaihtoehto.
Energiapotentiaali hyötykäyttöön?
Salinin tilalla on saatu isot investoinnit nyt päätökseen ja tuotanto on nostettu huippuunsa. Katse
on jo käännetty tulevaisuuteen.
- Tulevaisuuden ajatuksia ja erilaisia vaiheita on jo mielessä. Esimerkiksi biokaasu voisi olla
investoinnin paikka. Biokaasu alkaa tulla maatiloille Suomessakin. Olisi tyhmää jättää hyödyntämättä sitä
energiapotentiaalia, joka maatiloilla on. Myös vihreät arvot ajavat siihen suuntaan, Juha Salin kertoo.
- Biokaasun markkinat ja rakentaminen ovat Suomessa vielä melko alkutekijöissään. Kun ne saadaan
ratkaistua, niin investointeja tulee varmasti.
Laske kuukausierä investoinnillesi leasing-laskurilla