Leasing auttaa myös erikoiskuljetuksissa
Mikkeliläinen Siimet Oy on Suomen johtava raskaan kuljetuskaluston räätälöijä. Oman valmistuksen ja huollon lisäksi yhtiö tuo maahan Nooteboom-lavetteja. Leasing on osoittautunut monessa toimituksessa kokonaisedullisimmaksi rahoitusratkaisuksi.
Siimetin historia peilaa osuvasti suomalaisen yhteiskunnan muutosta. Yhtiö on perustettu Hankasalmella 1946, ja sodanjälkeisinä vuosina päätuotteita olivat pellonraivauksen ja maatalouden koneet. Siihen aikaan perustettiin aikamoinen määrä uusia maatiloja, kun suuri osa luovutetun Karjalan väestöstä asettui asuman maaseudulle.
1950- ja 60-lukujen taitteessa Suomessa käynnistettiin paljon tie-, teollisuus- ja voimalaitoshankkeita. Siimet siirtyi Mikkeliin ja sen tuotevalikoimaan tulivat lavetit, joilla siirretään paitsi maansiirtokoneita työmaalta toiselle, myös konepajojen suuria tuotteita tilaajilleen.
– Siimet on Suomen johtava lavettien ja raskaan kuljetuskaluston osaaja. Meidän alustoillamme liikkuu aika moni tärkeä erikoiskuljetus. Kolmannes liiketoiminnastamme on uusien lavettien valmistusta, noin puolet korjauksia ja huoltoa, ja lisäksi teemme teräsrakenne- ja kunnossapitotöitä teollisuudelle, kertoo kolme vuotta toimitusjohtajana ollut Marko Tuhkalainen.

Lavettikaupassa rahoitus on tärkeä keskustelunaihe
– Teemme toimituksia koko maahan. Rahoituksesta sopii joko autoliike tai kuljetuskaluston kohdalla tyypillisesti me itse. Kun hankintojen arvo vaihtelee kymmenistä tuhansista euroista jopa puoleen miljoonaan, pitää rahoituksen kaikki kulut ottaa tarkkaan huomioon. Autamme asiakkaita laskelmissa ja kustannusten vertailussa, Marko Tuhkalainen sanoo.Leasingrahoitus on kasvanut yleiseksi vaihtoehdoksi asiakkaillemme. Suuremmissa yrityksissä se on jo tuttu, mutta osalle pienemmistä vielä uutta.
– Ajatus vuokrasta mietityttää joitakin asiakkaita, vaikka yhtä hyvin kalustosta pitää huolehtia kuin omastakin. Sitä paitsi Siimet tunnetaan kestävyydestään. Huollettavana käy jopa yli 50 vuotta liikenteessä olleita yksilöitä, Marko kertoo tyytyväisenä.
Kuinka pitkät toimitusajat laveteilla on?
Alalla kuin alalla on saatu tottua pidempiin toimitusaikoihin kuin muutama vuosi sitten. Siimetillä se vaihtelee 6–14 kuukauteen, mutta se johtuu enemmän maailmasta kuin Mikkelistä.– Eniten aikaa kuluu odotteluun. Välillä oli hitautta teräksen toimitusketjuissa, välillä hydrauliikassa, ja nyt sähkötekniikassa. Komponenteista lähtien räätälöity lavetti saattaa kestää hieman yli vuoden, Marko Tuhkalainen toteaa.
Siimetin neuvo kuljetuskalustoa rakentavalle yrittäjälle onkin, että kannattaa olla ajoissa liikkeellä ja hoitaa tuotteen ja sen rahoituksen suunnittelu alta pois.