03 kesäkuuta 2025

Käytetyn kaluston leasing saa kuljetusyhtiön pyörät pyörimään

Kuormaauto

Tämän päivän liiketoiminnassa nopea reagointi on yhä useammin ratkaiseva askel kohti menestystä. Yritysten tilanteet muuttuvat usein äkillisesti, mikä synnyttää pikaisen tarpeen joko luopua olemassa olevasta kalustosta tai hankkia sitä lisää.

Tällöin Ikanon leasing voi olla apuna investoinnin sujuvaan hankintaan. Juuri sopiva kohde voi löytyä toiselta yrittäjältä, ja asian edistämiseksi tarvitaan silloin vain yhteydenotto Ikanoon.

Jelcon Oy on kahden nuoren yrittäjän pyörittämä kuljetusliike, joka liikennöi kuuden ajoneuvoyhdistelmän voimin. Palveluvalikoimaan kuuluu niin avo-, rahti- kuin jätekuljetusta. Toimitusjohtaja Joakim Lück katselee aktiivisesti uusia mahdollisuuksia liiketoiminnan kehittämiseen – joustavat kalustoratkaisut ovat tarpeen, seuraava kasvun paikka, kun saattaa löytyä vaikkapa asfaltoinnin tai betoniteollisuuden parista.

Helppo, joustava ja luotettava tapa kaluston hankintaan


Jelcon on rahoittanut osan kuljetuskalustostaan Ikanon kautta. Toisilta yrityksiltä on hankittu lavettia, perävaunua ja ajoneuvoyhdistelmää, joiden rahoittamiseksi Ikano on laatinut toimivat leasingsopimukset.

– Etenkin toiminnan alkuvaiheissa leasing on miltei välttämätön hankintamalli, sillä velkainen yhtiö ei saa liikennöintilupaa, Joakim Lück kertoo. – Sen lisäksi, kun kuljetussopimuksia tehdään, tarve lisäkaluston hankinnalle syntyy yleensä saman tien. Ikanon tarjoama leasing mahdollistaa nopean etenemisen, heti kun onnistumme löytämään tarvitsemamme kaluston.

Lück arvostaakin Ikanon rivakkaa ja luotettavaa tapaa saada homma toimimaan. Puhelimeen vastataan aina, ja yhdellä soitolla saadaan asiat liikkeelle. Näköpiirissä onkin tehdä uusia hankintoja heti, kun mielessä jo hahmottuneet ideat uusista toiminta-alueista konkretisoituvat.

–Leasing auttaa pitämään velat kurissa ja maksuvalmiuden parempana. Ainakin meille se on osoittautunut parhaaksi tavaksi hankkia kuljetuskalustoa.

Ikano laittaa kaiken kuntoon – yhden soiton periaatteella


Ikanon myyntipäällikkö Janita Huuhtanen toteaa, että käytetyn kaluston hankkiminen leasingsopimuksilla on yleistynyt etenkin kuljetusalalla. Jelconin kaltaiset yritykset voivat sujuvasti liisata lavetteja, perävaunuja, rekan nuppeja ja muuta vastaavaa kuljetuskalustoa. Bussiyhtiöt saavat sujuvasti uusille reiteille tarvitsemansa bussit, maansiirtoalan yritykset kaivinkoneet ja kuorma-autot sekä maatalousyrittäjät omat laitteensa.

– Kunhan kohteessa on rekisterinumero, se voidaan sujuvasti rahoittaa. Rekisteröimättömien kohteiden kuten vaikkapa paalainten ja puimureiden kohdalla on kohteen omistaja voitava varmistaa ennen rahoituksen viemistä eteenpäin.

Käytännössä ainoa rajoittava tekijä on ikä – leasingsopimuksen päättyessä kohde voi maksimissaan olla 20 vuotta vanha.

Itse projekti etenee juuri niin mutkattomasti kuin Joakim Lück kertoo – kun sopiva kohde on löytynyt, soitto Ikanolle riittää.

Ensin Ikano tekee asiakkaalle alustavan rahoitustarjouksen. Jos asiakas haluaa edetä kohteen hankinnan ja rahoitustarjouksen kanssa, Ikano on yhteydessä myyjään ja käy hänen kanssaan prosessin läpi. Ikano lähettää vuokralleottajalle leasingsopimuksen ja muun vaadittavan dokumentaation sähköisesti sekä vastaa tarvittavasta dokumentaatiosta myös myyjän kanssa.

Myynti eteenpäin tai lunastus – sopimuskauden jälkeen jatketaan sujuvasti eteenpäin

Leasingsopimuksen pituus määritellään tapauskohtaisesti, tyypillisesti 1–6 vuoden mittaiseksi. Tämän jälkeen kohteelle pyritään löytämään ostaja. Jos Ikano Bankin leasing-asiakas eli vuokralleottaja ei osoita kolmatta osapuolta lunastamaan kohdetta sopimuskauden päättyessä tai jos Ikano ei hyväksy ehdotettua kolmatta osapuolta, asiakkaan on lunastettava kohde omaksi sopimuksen päättyessä.

Ikano on tottunut toimimaan yritysten välisissä käytetyn kaluston kaupoissa rahoittajana ja pystyy selkeällä prosessillaan huolehtimaan kaikesta tarvittavasta. Janita Huuhtanen korostaa, että tärkeintä on pystyä palvelemaan kaikkia osapuolia niin, että heillä on luotettava ja turvallinen olo kaikissa tilanteissa.

– Me lähdemme siitä, että tämä tehdään asiakkaalle mahdollisimman helpoksi.

 

Lue lisää leasingistä

Leasing